bow tie pants

Malliston kauneimmat housut on rusettihousut. Ne on tosi naiselliset, ihanat ja mukavat jalassa - tämä koko asu kuvastaa aika paljon omaa ideologiaani vaatesuunnittelussa.


Housujen malli on korkeavyötäröinen. Edessä vyötäröllä on nauhat, mitkä solmitaan rusetiksi eteen. Lahkeet kapenevat, mutta kuitenkin porkkanahousujen tyyliin ei täysin pillit. Pienet taskut löytyy edestä mukavuuden lisäämiseksi.

Housut korostavat naisellisuutta. Ne on tarkoitettu rohkeille naisille, jotka eivät pelkää esitellä kaunista vyötäröään. Vaikka housut on vähän erikoiset, ne ei ole mitenkään silmiinpistävät, sopii siis arkipukeutumiseen hyvin. Käyttäisin myös edustustilanteissa.


Yläosana naisten mallistossa esiintyy kahdesti puuvillainen toppi. Tämä on niistä toinen ja hieman maltillisempi. Toppi on kiinteä eli se on ommeltu mallin mittojen mukaisesti. Kaula-aukko on suhteellisen pieni, mutta ei näytä kireältä sillä toppi on muutenkin pieni osa kokonaisuutta. Toppi kiinnitetään selästä vetoketjulla ja selkään jää hieman avoin osio sivuille kaartuvan helman vuoksi. Tätä toppia pitäisin niin arjessa kuin juhlissakin.